Go to Top

Tietojen palautus

Tietokoneen kevätsiivous

Pitkän talven jälkeen on mukava päästä jälleen nauttimaan auringonpaisteesta ja lintujen laulusta. Kuukausien sisätiloissa oleskelun jälkeen niin huoneisiin kuin tietokoneisiinkin on kertynyt kaikenlaista ylimääräistä. On siis aika karistaa talven pölyt molemmista ja päästä kevään tunnelmaan. Tietokoneen siivous talven jälkeen kannattaa paitsi vapautuvan levytilan myös tietoturvan takia. Turhien ohjelmien, tiedostojen ja verkkosovellusten poistaminen ja käyttäjätunnusten ja salasanojen päivittäminen auttavat ehkäisemään tietomurtoja ja sähköisen identiteettisi vaarantumista. Huoneiden siivous on varmasti jo tuttua, …Read More

Ontrackin kysely paljastaa – varmuuskopiot edelleen puutteellisia

Varmuuskopioinnin tärkeydestä muistuttavan World Backup Day -teemapäivän hengessä haastateltiin maailmanlaajuisesti hieman alle 350 Ontrack Data Recoveryn asiakasta. Kysely paljasti, että yli kolmasosa vastaajista ei ollut varmuuskopioinut menettämiään tiedostoja. Tietojensa varmuuskopioinnin laiminlyövien määrä on siis edelleen suuri, vaikka heidän osuutensa onkin laskenut viimeisen viiden vuoden aikana. Vuonna 2013 niiden vastaajien osuus, joilla ei ollut varmuuskopiointiratkaisua käytössä tietojen menettämisen aikaan, oli 37 %, vuonna 2015 39 % ja viime vuonna 33 %. …Read More

Tietovuoto käy kalliiksi – varmista laitteidesi tietoturva ennen GDPR:n tuloa

Jos ei ole tutustunut tietoturvan ja tietovuotojen maailmaan, moni yritysjohtaja voi ajatella, että korkeat aidat, kamerat ja vartijat riittävät ajamaan asian. Monet esimerkit ja viimeaikaiset ransomware-hyökkäykset ovat kuitenkin osoittaneet oletuksen vääräksi. Nyt jos koskaan on entistä tärkeämpää varmistaa, että käytössä on tehokas tietoturvajärjestelmä. Syy tähän on uudessa Euroopan Unionin yleisessä tietosuoja-asetuksessa. Paljon on kirjoitettu siitä, miten yleinen tietosuoja-asetus tulee vaikuttamaan yrityksiin sen astuessa voimaan tämän vuoden toukokuun lopussa. Viimeisen kahden …Read More

Tammikuussa yli 100 tietojenpalautuskyselyä Suomesta

Tämä vuosi on alkanut hektisissä merkeissä laboratoriollamme Norjassa, Pohjoismaista on tullut ennätysmäärä kyselyitä tammikuussa, jo pelkästään Suomesta yli sata! Etsimme kuluttajien henkilökohtaisia kuvamuistoja, graduja ja itse tehtyä musiikkia. Tiedot katoavat, kun lapsi, lemmikki tai käyttäjä itse tönäisee ulkoisen levyn lattialle, virtapiikki aiheuttaa oikosulun tai laite vain hajoaa ikääntymisen myötä. Yritykset kadottavat tietojaan virtuaalijärjestelmistä, palvelimista ja läppäreistä. Yrityksissä varmuuskopiointijärjestelmien taso on huomattavasti parantunut, joten nykypäivänä syynä tietojenmenetykseen on useimmiten käyttäjästä johtuva …Read More

Kannattaisiko tietojen palautus kuitenkin jättää ammattilaiselle?

Tiedot katoavat pääosin samoista syistä kuin IT-aikakauden alkuaikoina, noin 90 % tietojen menetyksistä johtuu kiintolevy- ja ohjelmistovioista sekä inhimillisistä virheistä. Luonnonkatastrofit tai virushyökkäykset aiheuttavat piikkejä tilastoihin. Ransomware-hyökkäysten ja virtualisoinnin myötä IT-ammattilaisen laitteisiin ja järjestelmiin liittyvien uhkien ja haasteiden määrä on kasvanut. Vielä jokunen vuosi sitten IT-tuki saattoi onnistua palauttamaan tiedot itse, ilman ammattilaisen apua. Esimerkiksi vaurioituneet RAID-levyt voitiin vaihtaa uusiin, jolloin parhaassa tapauksessa kadonneet tiedot saatiin palautettua ja järjestelmä pystyyn. …Read More

Tietojen palautus älypuhelimesta on haastava tehtävä

Gartnerin mukaan vuonna 2016 myytiin maailmanlaajuisesti 1,5 miljardia älypuhelinta ja myynti on edelleen kasvussa. IDC:n mukaan myynti olisi kasvanut 7,4 % vuoden 2017 toisen kvartaalin aikana ja ylittänyt viime vuoden kokonaismyynnin 2,7 prosenttiyksiköllä jo kolmannen kvartaalin aikana. Huolimatta älypuhelinten suuresta suosiosta, kyseessä on kuitenkin suhteellisen uusi keksintö. Apple julkaisi 11 vuotta sitten ensimmäisen iPhonen, tätä merkkipaalua pidetään älypuhelinten aikakauden alkuna, vaikka kehittyneempiä matkapuhelinmalleja ja kämmentietokoneita oli ollut markkinoilla jo ennen …Read More

Miten pienyritykset huolehtivat tietoturvasta?

Miten pienyritykset ovat varautuneet digitalisaatioon? Aihe on ajankohtainen, sillä erityisesti tietoturva ja erilaiset laillisiin näkökulmiin liittyvät haasteet, kuten esimerkiksi EU:n tietosuoja-asetus, aiheuttavat yrityksille päänvaivaa. WannaCry- kiristyshaittaohjelma oli jonkin aikaa sitten lehtien otsikoissa iskettyään useiden yritysten tietojärjestelmiin. Kroll Ontrackin tekemän kyselyn mukaan pienillä yrityksillä on eniten haasteita tietoturvan ja siihen liittyvien säännösten käsittelyssä. Tietojen menetys on yritykselle liiketoimintariski Kun kyseessä on pieni yritys, alle 50 työntekijää, jokainen minuutti on kallisarvoinen tietojen …Read More

Otathan aina varmuuskopion ennen käyttöjärjestelmäpäivitystä!

Kyseessähän on vain yksinkertainen käyttöjärjestelmän päivitys, mikä oikeastaan voisi mennä pieleen? Yleisimmät virheet käyttöjärjestelmäpäivityksen yhteydessä Käyttiksen päivityksen yhteydessä voi tapahtua hyvinkin monta erilaista pienempää tai isompaa virhettä, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi etukäteen. Tässä yleisimmät meidän korviimme kantautuvista ongelmatilanteista: 1. Virran katkeaminen Virran katkeaminen minkä tahansa isomman päivityksen yhteydessä voi vahingoittaa tiedostoja. Käynnistyssektorit saattavat vahingoittua, joka pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, ettei tiedostoihin enää päästä käsiksi, vaikka lukisit levyä ulkoisena levyasemana. …Read More

NAND FLASH- teknologian tulevaisuus ja tietojen palautus

Voitko kuvitella, että NAND FLASH -muistisiru on tulossa tiensä päähän, mutta yksikään kiintolevyvalmistaja ei ole hiiskunut tästä sanaakaan? Tämä on (melkein) totta, sillä uudemmat ja entistä kehittyneemmät tuotteet ovat syrjäyttämässä NAND FLASH -teknologian. Erilaisten FLASH-vaihtoehtojen kehittäminen oli vielä kolme vuotta sitten kovassa nousussa ja nämä tuotteet ovat nyt hiljalleen valumassa markkinoille. Seuraava trendi tallennusmarkkinoilla tulee kuitenkin todennäköisesti perustumaan johonkin muuhun kuin NAND FLASH -teknologiaan. Onko tietojen palautus mahdollista vielä tulevaisuudessa? …Read More