Tallennusmarkkinoiden suuntaukset vuonna 2017 ja tulevaisuudessa

maanantai 13. helmikuuta 2017 - Jyri Pohja

Tallennusmarkkinoiden suuntaukset vuonna 2017 ja tulevaisuudessa

Työskennellessään maailman johtavassa tietojen palautukseen erikoistuneessa yrityksessä, Kroll Ontrackin työntekijät pääsevät seuraamaan lähietäisyydeltä erilaisten tallennuslaitteiden sekä niihin liittyvien teknologioiden kehittymistä. Vanhat tallennusteknologiat tekevät tilaa uusille teknologioille. Koska yksikään markkinoilla oleva laite ei kuitenkaan ole täysin luotettava, monet niistä päätyvät tiedonpalautuslaboratorioille ympäri maailman. Näissä toimipisteissä asiantuntijat katsovat kristallipalloonsa ja ennustavat tiedon tallentamiseen ja palauttamiseen liittyviä suuntauksia sekä tulevaisuuden muutoksia.

Yleisimmät suuntaukset tiedon palauttamisessa ja tallentamisessa

Tiedon palautuksissa ja tallentamisessa on viime vuosien aikana nähty yhä enemmän nopeampia Flash-muisteja ja hyperkonvertoitujen tallennusjärjestelmien käyttöönotto on lisääntynyt valtavasti. Ransomware- eli kiristysohjelmahyökkäykset ovat lisääntyneet voimakkaasti. Näiden suuntausten uskotaan hallitsevan myös tulevina vuosina. Vuodesta 2017 eteenpäin on odotettavissa, että datakeskuksissa käytettävä teknologia tulee muuttumaan jatkuvasti. Tietojen salaus tulee lisääntymään ja tietoturvaan kiinnitetään huomiota entistä enemmän.

Flash/SSD- teknologian käyttö jatkaa kasvuaan tallennusmarkkinoilla 

Sekä kuluttajamarkkinoilla että yrityksissä käytettävät työasemat muuttuvat kooltaan entistä pienemmiksi ja tallennuskapasiteetiltaan yhä suuremmiksi. Flash-muistien käyttö lisääntyy räjähdysmäisesti. Koska SSD-teknologian kustannukset ovat edelleen suhteellisen korkeat perinteisempiin tallennusmenetelmiin verrattuna, monet yritykset harkitsevat hybriditallennusmenetelmän käyttöönottoon. Kroll Ontrackin asiantuntijoiden mukaan hybridilevyasemien tietojen palautusten määrä on kasvanut 239 prosenttia vuodesta 2014.  Hybridilaitteissa Flash-muisti on kustannusten alentamiseksi yhdistetty moderniin kiintolevyteknologiaan. Näin yritykset saavat hyödyn tallennusmenetelmästä, joka on nopeampi, kuluttaa vähemmän energiaa ja jonka tallennustiheys on suurempi.

Hyperkonvergoitu tallennusmenetelmä pitää suosionsa  

Kuten Kroll Ontrackin julkaisussa ”tulevaisuuden suuntaukset tallennusmenetelmissä 2015” ennustimme, hyperkonvergoitu tallennus on vaikuttanut merkittävästi tietojen palauttamiseen. Koska näissä monimutkaisissa tallennusjärjestelmissä tallennusresursseja käytetään eri valmistajien laitteissa toimivien ohjelmistojen kautta, tietojen palauttaminen on erittäin haastavaa. Kun tallennettu tieto on kokonaisuudessaan integroitu järjestelmään, eikä levyjen lukeminen sen seurauksena sektoritasolla ole mahdollista, tietojen palauttamiseen tarvitaan räätälöityjä ratkaisuja. Siitä huolimatta yritykset siirtyvät kasvavassa määrin kustannustehokkaiden ja skaalautuvien hyperkonvergoitujen tallennusjärjestelmien käyttöön.

Helppokäyttöiset, mutta monimutkaiset tallennusjärjestelmät voivat johtaa tietojen menetykseen

Uusimmissa ja teknisesti pisimmälle kehittyneissä tallennusjärjestelmissä on usein käyttöliittymä, joka vaikuttaa helppokäyttöiseltä. Tämä mahdollistaa sen, että hyperkonvergoituja tallennusjärjestelmiä voivat yrityksissä käyttää myös vähemmän kokeneet työntekijät. Tallennusjärjestelmien parissa työskentelevillä ei välttämättä ole tarvittavaa ongelmanratkaisukykyä ja kykyä hahmottaa laajempia kokonaisuuksia. Siitä puolestaan aiheutuu haasteita varmuuskopioiden verifioinnissa ja tietovahinkojen yhteydessä. Näyttäisi siltä, että tulevaisuudessa yhä monimutkaisempaa teknologiaa tullaan yhdistämään yhä helppokäyttöisempiin käyttöliittymiin.

Kiristysohjelmahyökkäykset ovat jatkuvasti lisääntyneet, eikä vähentymistä ole näköpiirissä

Asiantuntijoiden mukaan Ransomware-kiristysohjelmahyökkäykset ovat lisääntyneet merkittävästi muutamien viime kuukausien aikana. Yritykset ympäri maailmaa ovat tulleet entistä tietoisemmiksi virusten ja haittaohjelmien aiheuttamista riskeistä yritystoiminnalle. Myös Kroll Ontrackilla me uskomme kiristysohjelmien aiheuttamien ongelmien jatkavan kasvuaan lähitulevaisuudessa. Yritysten lisäksi haittaohjelmat ovat uhka yksityishenkilöille, sairaaloille ja viranomaisille. Haittaohjelmat eivät uhkaa pelkästään tietokoneita, vaan ovat uhka myös erilaisille puettaville laitteille, kuten aktiivisuusrannekkeet, jotka hyvin harvoin on suojattu virushyökkäyksiä vastaan.

Mikäli joudut Ransomware-haittaohjelman hyökkäyksen kohteeksi, emme suosittele maksamaan vaadittua summaa. Ota mieluummin yhteyttä ammattitaitoiseen tietojen palautukseen erikoistuneeseen yritykseen. On hyvin todennäköistä, että maksamalla vaaditun summan tietoja ei kuitenkaan vapauteta ja samalla tulet tukeneeksi rikollista toimintaa. Esimerkiksi Kroll Ontrackilla on käytössä työkaluja tietojen palautukseen, jotka tepsivät jopa 55:tä eri Ransomware-ohjelman versiota vastaan ja lisää kehitetään jatkuvasti. Tietotekniikan käytön lisääntymisen myötä on tärkeää, että huolehdit tietoturvastasi. Suojaa laitteet vahvoilla salasanoilla ja poista tarpeettomat tiedostot.

Tietoturvan kannalta on tärkeää salata tiedostot asianmukaisesti

Kroll Ontrackin mukaan tietojen salaamisesta on tullut entistä tärkeämpää, myös muidenkin kuin viranomaisten, finanssilaitosten tai terveydenhuollon aloilla. Yritysten, jotka käsittelevät arkaluontoisia tietoja, tulisi huolehtia tietojen asianmukaisesta salaamisesta. Tietojen palautusta suorittaessa salattujen tietojen palauttaminen saattaa kuitenkin vaatia normaalia vaativimpia toimenpiteitä.

Tietoturva-asiantuntijoilla on vaikutusvaltaa yritysten IT-hankinnoissa

Tietoturva on muodostunut entistä tärkeämmäksi päätöksentekoon vaikuttavaksi tekijäksi yritysten IT-hankintojen yhteydessä. Erilaiset tietoturvasäännökset ja niiden muutokset, kuten esimerkiksi Euroopan Unionin tietoturva-asetus (GDPR) sekä aikaisemmat muihin yrityksiin kohdistuneet tietomurrot (esimerkiksi Yahoo) otetaan entistä paremmin huomioon. Yritykset pyrkivät löytämään tiedonpalautustarpeisiinsa ratkaisuja ja palveluita, joiden tietoturva täyttää vaatimukset, eikä laitteita tarvitsisi välttämättä luovuttaa omien toimitilojen ulkopuolelle. Ammattitaitoisten tietojen palautukseen erikoistuneiden yritysten, kuten Kroll Ontrack, on vastattava asiakkaiden vaihtuviin tarpeisiin ja pyrittävä räätälöimään palvelunsa kullekin yritykselle sopivaksi. Kroll Ontrackilla tietojen palautukseen erikoistuneet insinöörit ovat huomioineet jopa 60 prosentin kasvun asiakkaan tiloissa tapahtuvan tietojen palauttamisen kysynnässä viimeisen vuoden aikana. Tietoturvaan liittyvien käytäntöjen muuttuessa yhä useammin tietojen palautus tullaan suorittamaan joko asiakkaan tiloissa tai jos mahdollista, määräykset täyttävänä etätyönä.

 

Photo Copyright: www.pexels.com/ CC0 Licence/ https://www.pexels.com/photo/crystal-ball-6102/

 

img_600x600_shirtontrack

Soita ja pyydä apua heti!